Pukeutumisohje
Historiallisen larppipuvun pääperiaatteet
Historiallinen ja toimiva puku
Kyseessä on historiallinen peli jossa käytetään mahdollisimman autenttisia, eli luonnonmateriaaleista tehtyjä, historiallisen mallien mukaisia, aidontuntuisia ja näköisiä sekä käytännössä toimivia vaatteita ja varusteita.
Lähteiden valossa perusteltu puku
Historiallisesti autenttinen, aikaan ja paikkaan sopiva, lähteisiin perustuva ja hahmolle relevantti asu on aina automaattisesti kelvollinen peliin. Pukuohje on sivuseikka mikäli kykenee itse perustelemaan vaatteensa historiallisilla lähteillä.
Tunnelmaan sopiva puku
Tunnelma ja varustuksen yleinen toimivuus on tärkein. Jos kokonaisuus on hyvä, niin ei yksittäisistä hieman vääränlaisista varusteista nillitetä turhaan. Tämä ei tarkoita sitä, että “sieltä missä aita on matalin” -lähestymistapa olisi ok.
Sisällys
1. Säätyerot
2. Rahvaanpuku
2.1 Miesten ja naisten vaatekappaleita
2.2 Miesten rahvaanpuku
2.3 Naisten rahvaanpuku
3. Säätyläispuku
3.1 Sotilaspuku
3.2 Papin puku
4. Kenkäpolitiikka
1. Säätyerot
Verka- ja sarkapukuiset
Säätyeroja havainnollistaa pukuhistorioitsija Riitta Pylkkäsen Renessanssin puku Suomessa -kirjassa käyttämä karkea yhteiskunnallinen jako: pukeutumisensa perusteella Ruotsin kuningaskunnan alamaiset voi jakaa 1. silkki- ja samettipukuisiin, 2. verkapukuisiin ja 3. sarkapukuisiin. Näistä kolmesta luokasta silkkipukuista ylhäisöä ei pelissä ole lainkaan, eli upeille hovipuvuille ei ole pelissä käyttöä. Verkaan eli ulkomailta tuotuun hienoon villakankaaseen verhoutuvat porvaristo, virkamiehet ja ammattisotilaat: he teettävät vaatteensa ammattilaisilla ja niiden malli seuraa kansainvälistä, vuosikymmenittäin muuttuvaa muotia. Vain muutama pelin hahmoista kuuluu tähän luokkaan.
Ehdoton valtaosa pelin hahmoista on siis “sarkapukuisia”, kansanomaisiin vaatteisiin pukeutuvaa rahvasta. Toki ryhmien välillä on liukumaa suuntaan ja toiseen eikä säädynmukaisen pukeutumisen rajoja aina noudateta jos varaa on. Pelissä vallitseva tilanne eli käräjät tarkoittaa sitä, että hahmot ovat pukeutuneina pyhäpukuihin, mikä käytännössä mahdollistaa hillittyjen muodinmukaisten verkapukujenkin käytön useimmilla hahmoilla.
2. Rahvaanpuku
2.1 Miesten ja naisten vaatekappaleita
Jalkineet
Arkikäytössä tyypillisimmät jalkineet ovat virsut, löttöset tai kurpposet: itse tuohesta tai raakanahasta tehdyt yksinkertaiset ja varrettomat jalkineet. Varsinaisia nahkakenkiä käytetään sitten ennen kaikkea pyhänä ja matkustettaessa. Kotona tehdyt nahkakengät ovat pehmeät, perinteisellä kääntökenkä-tekniikalla valmistetut “keskiaikaiset” jalkineet: malleina esimerkiksi yksinkertaiset supikkaat ja kippurakärkiset pieksut.
Puolipitkällä varrella varustetut paulapieksut (nimi tulee pauloista, eli nauhoista, joilla jalkineen varsi kiristettiin nilkan ympärille) ovat tyypillinen vaativamman käytön jalkine. Niiden talvivastineita ovat peuran- tai poronnahasta tehty nutukas sekä kankainen tai huopainen tallukas.
Varakkaammat maalaiset voivat toki käyttää pyhäpuvussan myös muodinmukaisia, suutarin lestin avulla tekemiä jalkineita joissa on jo “moderni” konstruktio ja ulkoasu: jäykkä pohja ja hieman korkoa. Vasen ja oikea kenkä olivat lestillä tehdyissäkin kengissä keskenään samanlaiset ja ne muotoituivat jalkaan vasta käytössä. Ehdottomasti yleisin muodikas jalkinetyyppi ovat ns. latchet shoe, eli jäykkäpohjainen pikkukenkä, yleensä kulmikkaalla kärjellä. Ne suljetaan nyörillä tai koristerusetilla edestä, barokkityylinen solkikiinnityskin on jo tulossa käyttöön.
Aikakauden sotilasmuotiin kuuluvat pitkät ratsastussaappaat ovat mahdolliset jalkineet vauraalla ratsutilallisella. Useimmat jalkinemallit ovat identtisiä miesten ja naisten puvuissa.
Sukat
Kaikki hahmot voivat käyttää pitkiä villasukkia, jotka on voitu valmistaa neulomalla, neulakinnastekniikalla tai kankaasta ompelemalla. Muodinmukaiset sukat ovat polven yli yltävät ja ne sidotaan sukkanauhalla. Yksinkertaisimmat sukkanauhat ovat villalangoista punottuja, letitettyjä tai kudottuja nyörejä. Miesten polvipituisten pöksyjen kanssa käytetään poikkeuksetta pitkiä sukkia.
Pelissä sukat voivat olla luonnonväriset (valkoinen, harmaa, ruskea, luonnonmusta), varakkailla hahmoilla myös värjätyt (esim. punainen tai keltainen).
1600-luvulla neulotut sukat olivat sileää neuletta. “Pystyraitaiset” joustinneulesukat yleistyvät vasta satoja vuosia myöhemmin.
- Pdf-ohje kansanomaisiin pitkiin villasukkiin. Jos ohjetta haluaa 1600-lukuistaa, sukan suun joustinneuleen tilalla voi neuloa sileää neuletta ja kiinnittää sukan sukkanauhoilla. Lisäksi 1600-luvun sukissa säären kavennukset tehdään tasaisesti pohjekavennusten sijaan.
Säärystimet
Talvikäytössä ovat myös suojasukat tai säärystimet, eli ohuempien sukkien päällä pidettävät sarkaiset tai nahkaiset päällyssukat, joissa ei välttämättä ole jalkaterä-osaa. Koko pituudeltaan napitettavat sotilassäärystimet ovat kuitenkin myöhäisempää muotia.
Paita
Paita on alusvaate, joka valmistetaan värjäämättömästä tai valkaistusta pellava- tai hamppukankaasta. Malli on samankaltainen miesten- ja naistenpuvussa, miesten paidassakin voi olla hyvin pitkä helma joka toki sullotaan ihmisten ilmoilla liikuttaessa housuihin. Paitasillaan esiintyminen ei ole etiketin mukaista muuten kuin ruumiillista työtä tehdessä. Muotipuvussa voi jossain tapauksissa paita tursuta tarkoituksella esiin puvun aukoista.
Paidan leikkaus on yksinkertaisimmillaan ikiaikainen T-malli, mutta paidassa voi olla myös leventävät kiilat, etenkin jos se on pitkähelmainen. Pääntie on yleensä melko suuri ja se suljetaan kaulalta nyöreillä tai rengassoljella. Napit tai koristelut eivät rahvaan paitaan kuulu. Vauraat maalaiset voivat käyttää myös muodikkaampia paitoja ainakin osana pyhäpukua.
Muodikas paitamalli on tehty sekä vartalo-osastaan että hihoista “ylileveistä” kappaleista, joiden ylimääräinen kangas on sitten rypytetty saumoista. Aikakaudelta on säilynyt useita tällaisia väljiä paitoja, koska merkkihenkilöiden kuolinpaidat oli muodikasta säilyttää: niinpä rypytetyn paidan tekoon on saatavissa yksityiskohtaiset kaavat.
Aluspaitana voi pelissä käyttää mainiosti värjäämättömiä ja kirjomattomia pellavapaitoja varhaiskeskiajan malleista 1800-luvun rahvaanpuvun malleihin.
Naisten aluspaita voi olla yläosastaan samankaltainen kuin miehillä, mutta helma voi olla pidempi. Rahvaalla naistenpaidan yläosa tehtiin toisinaan paremmasta kankaasta, hienosta valkoisesta pellavasta ja piiloon jäävä osa halvemmasta, karkeammasta pellavasta. Mahdollisia ovat sekä pitkähihaiset paidat ja mekot, että olkain-alusmekot. Paljaiden olkapäiden tai käsivarsien esittely ei kuulu tapoihin, mutta työtätekevillä maalaisnaisilla, esim. pyykkäreillä ja saunottajilla tämäkin on mahdollista ja paidan hihat on voitu kääriä.
Liinat ja pitsit
Muotipuvun paitaan liitettiin lisäksi koristeltuja pellavaosia, jotka kuuluvat näkyville, toisin kuin itse paita: ainakin kaulus ja joissain tapauksissa myös hihansuun käänteet, jotka olivat irroitettavissa ja usein muotoon tärkättyjä. Kaulusmalleja on useita, eri muotoisia laakakauluksia ja röyhelö- ja myllynkivikauluksia. Pitsikaulukset olivat rahvaan ulottumattomissa muuta yksinkertaiset laakakaulukset ovat mahdolliset vauraan talonpojan puvussa.
2.2 Miesten rahvaanpuku
Housut
Yksinkertaisin ja tyypillisin maalaisten housumalli ovat pitkät suoralahkeiset pellavahousut. Niiden leikkaus on yksinkertainen ja väljä, kaavat koostuvat kahdesta lahjekappaleesta ja vyötärökaistaleesta. Housujen lahkeet ovat siinä määrin lepattavat että ne kannattaa yleensä sitoa joko nyöreillä pohkeen päältä tai sitten koko säären mitalta pidemmillä pauloilla tai säärikääreillä.
Talvella näiden pellavahousujen päällä käytettiin samankaltaisella kaavalla valmistettuja yksinkertaisia, väljä- ja suoralahkeisia sarkakankaisia housuja. Myös istuvammat villakangashousut (myöhäisen keskiajan housumalleja vastaavat) ovat voineet olla käytössä.
Muodikkaampi housumalli, joka kuuluu jo maalaistenkin pyhäpukuun, ovat polvimittaiset housut. Ne mukailevat vuosisadan yleistä muotipukua, eli ovat melko väljät mutta eivät mitenkään valtavan pussittavat, ja päättyvät heti polven alapuolelle. Verka tai säämiskä ovat saran lisäksi mahdolliset materiaalit pyhäpuvun polvihousujen materiaalina.
Polvihousujen kanssa käytetään tietenkin sitten pitkiä sukkia. Ne voivat olla puikoilla neulotut, neulakinnastekniikalla valmistetut tai kankaasta ommellut. Pitkät sukat ovat toki hyödylliset lämmikkeenä myös pellavahousujen alla.
Miesten takit, mekot ja röijyt
Paidan päälle kuuluu aina yksi tai useampi päällysvaate. Vaatteiden kerrostaminen on tyypillistä aikakaudella ja tietenkin etenkin talvikaudella. Vaatetuksen perusosa on röijy: siis kansainvälisen muodin doublet. Se on vyötärösaumallinen lyhythelmainen ja istuvaksi räätälöity takki jonka päällä voidaan tarvittaessa käyttää jotain väljempää päällysvaatetta ulkona liikuttaessa. Villakankaasta tehty röijy kuuluu ainakin vauraiden maalaisten pyhäpukuun mutta harvemmilla arkipukuun. Röijy saattaa kannatella vyötärölle kiinnitetyillä nyöreillä housuja ylhäällä ja se on vaatetuksen perusosa jota ei sisälläkään riisuta.
Yksinkertaisin vaihtoehto miesten päällysvaatteeksi on mekko, eli perinteinen pään yli sujautettava pitkähelmainen väljä päällysvaate, keskiaikaiseen tyyliin. Se on halpa työvaate jota ehkä joku köyhempi voi joutua käyttämään pyhänäkin: se voi olla kotikutoista villaa tai pellavaa, ehkä nahkaakin.
Jakku tai takki on röijyn päällä tai sen sijaan pidettävä, röijyä väljempi ja pitkähelmaisempi takki jonka leikkaus noudattelee aikakauden länsieuroopalaista muotia. Pukututkija Riitta Pylkkänen käyttää miesten vyötärösaumallisesta, 1500-1600-lukujen takista, jonka reiteen tai polveen ulottuva lieve on rypytetty tai patruunalaskostettu vyötäröltä, termiä kurttujakku. Tämä poimutettuhelmainen takki on edellisen vuosisadan saksalaiseen muotiin perustuva, skandinaviassa vielä 1600-luvulla yleinen vaate, jonka yläosa on röijyn tapaan suhteellisen istuva, mutta jonka vyötörösauman alapuolella on hyvin laaja, poimutettu helmakappale.
Yksinkertaisempi takkimalli on on puolipitkä, suoraleikkauksinen ja vyötärösaumaton edestä avattava ja muutamalla napilla (tai vain yhdellä rengassoljella) rinnalta suljettava maalaistakki, joka näkyy esimerkiksi pohjanmaalaista talonpoikaa esittävässä vesivärimaalauksessa.
Myös erilaisia hihattomia päällysvaatteita käytettiin, vaikka varsinainen kansallispuvuista tuttu värikäs liivimuoti onkin myöhempää kehitystä. Miestenpuvun osana tunnettiin ainakin erilaiset kylterit, muodikkaat nahkaiset suojaliivit jotka kuuluivat sotilaspukuun mutta joista oli myös siviiliversioita. Lisäksi aivan yksinkertaiset sarkaiset tai vaikkapa lampaanturkiksesta valmistetut yksinkertaiset, pitkähköt liivit ovat mahdollisia lisälämmikkeitä ja työvaatteita.
Miesten päähineet
Suositeltavin päähinemalli maalaisille on kiilamyssy eli klassinen väinämöispipo: neljästä identtisestä kiilasta ommeltu villakankainen patalakki, jonka saumoissa voi olla koristeena eriväristä nauhaa. Myös variantti, joka on takaa pidempi, oli käytössä.
Myös mahdollinen päähine on kukkeli eli pellavakankainen hartiahuppu: siis keskiajalta tuttu päähinemalli, joka säilyi ennen kaikkea metsämiesten päähineenä vielä 1800-luvulle asti (suojaamaan itikoilta esimerkiksi!).
Erilaiset neulotut pipot ja myssyt käyvät kaikille hahmoille. Kaikenlaiset yksinkertaiset pyöreäkupuiset tai kartiomaiset “tonttulakkimalliset” turkisreunaiset myssyt ovat myös hyviä peliin. “Venäläinen” karvahattu, jossa oli alas taitettavat korvaläpät (eli modernimman karvahatun edeltäjä) oli myös käytössä. Myös karpuusi eli talvihattu jossa oli ylös taiteltava kauluriosa sekä lippa on tyypillinen sekä länsisuomalaisilla talonpojilla että sotilaskäytössä aikakaudella.
Kansainvälisen muodin mukainen leveälierinen huopahattu, yleensä musta tai harmaa, on mahdollinen hieman vauraammalle talonpojalle.
2.3 Naisten rahvaanpuku
Mekot
Kureliivin tai hameen alle voi laittaa kokopitkän, suoran pellava- tai villamekon. Tähän tarkoitukseen voi hyödyntää varhaisemman vuosisadan elävöitykseen ommeltua perusmekkoa. Pelkkä suora mekko on luonteeltaan aluskerrastoa tai työvaate, jonka päälle puetaan puvun muut osat.
Hameet, kureliivit ja partletit
Naiset pukeutuivat kansainvälisen muodin mukaan vyötärösaumallisiin pukuihin. Alushame koostuu noin kahden kankaanleveyden mittaisesta suorakaiteesta, joka rypytetään yläreunastaan hameen vyötäröksi. Alushameessa on hameeseen ompelemalla kiinnitetty yläosa, joka on vartalonmyötäinen, hihaton, edestä aukeava vartalokappale. Siinä on olkaimet ja nyöritys edessä. Tällaista yläosaa kutsutaan myös kureliiviksi, ja koko vaatekappaletta liivihameeksi. Rahvaan kureliivi ei kuitenkaan välttämättä sisällä luita tai muita jäykisteitä. Etukappaleita voi halutessaan topata myös tikkaamalla välivuoriin useita kangaskerroksia yhteen tai käyttämällä luiden asemasta nyöriä. Rokokookorsetin tyyliset täysluutetut kureliivit yleistyivät jo vähitellen 1600-luvun loppupuolella ainakin porvariston keskuudessa.
Liiviosa voi olla eri väriä kuin hame. Villakankaat olivat 1600-luvulla yleensä yksivärisiä.
Pelissä kureliivi ei ole pakollinen, vaan myös villainen vyötäröhame ilman liiviä käy röijyn tai takin kanssa. Helman sopiva pituus on noin puoleen sääreen. Pidemmän helman voi nostaa myös nauhalla makkaraksi lanteille.
Kaksi erilaista tapaa valmistaa 1600-luvullekin sopiva hame: Kaksi rahvaan naisen hametta .
Pellavainen tai villainen partlet oli irrallinen suorakaiteenmallisesta kankaasta leikattu miehusta tai kaulus, joka peitti liivihameen tai röijyn avonaisen kaula-aukon. Se kiinnitettiin naruilla takaa ja neuloilla edestä. Pellavapartlet voi jäädä röijyn alle, mutta pellava- tai villapartletin voi pukea myös röijyn päälle näkyviin.
Ommeltu partlet kuului ennemmin kaupunkilaiseen ja muodinmukaiseen pukeutumiseen kuin maalaisrahvaan vaatetukseen. Jos röijyssä on avonainen kaula-aukko, se voitiin 1600-luvun puolivälissä peittää myös kolmioksi taitellulla pellavahuivilla.
Röijyt ja takit
Kureliivin päällä tai sen sijaan voi käyttää röijyä, eli villakankaasta valmistettua lyhythelmaista istuvaa takkia, jossa on kapeat hihat ja napit tai hakaset edessä. Röijy on maalaisilla osa pyhäpukua ja se voi olla värjäämättömästä villasarkakankaasta tai värjätystä tuontikankaasta valmistettu.
Röijyn päälle voi pukea irtohihat, etenkin työvaatteeksi.
Röijyn päällä tai sen sijasta voi käyttää väljää, alaspäin levenevää villakankaasta valmistettua takkia. Kuten miesten puvussa, röijy on puvun peruselementti, jota ei ole tarkoitus riisua sisälle tultaessa. Väljempää takkia tai jakkua pidetään tarpeen mukaan röijyn päällä.
Takin leikkaus voi myötäillä röijyn kaavaa, usein takin helma on kuitenkin rieman runsaampi. Toisaalta takki voi olla hyvin väljä. Takissa ei välttämättä ole vyötärösaumaa.
Talonpoikaisnaiset voivat käyttää yksinkertaista nuttua joko röijyn sijaan tai takkina. Takkikäyttöön nuttu kannattaa leikata väljemmäksi. Nutussa on yksinkertaisista keskiaikavaatteista tuttu suorakulmainen hiha ja neliönmallinen kainalotilkku. Helmaan saadaan leveyttä kiiloilla. Etumuksen voi sulkea joko hakasilla tai napeilla (metalli, kangas, puu). Oleellinen ero nutun ja röijyn välillä on se, että röijy on istuvampi ja siinä on istutettu hiha.
- Yksinkertaisen kansanomaisen nutun rakenne.Klikkaa suuremmaksi!
Piirros: Jenni Lares, 2021
Päähineet ja esiliinat
- Marquis of Winchester, myssyohjeita
Maalaisnaiset voivat käyttää alimpana päähineen osana hiukset peittävää pellavaista huivia, myssyä tai hilkkaa. Myssyjä voi olla myös kaksi päällekkäin: alla pellavainen huivi tai myssy, jonka päällä on villainen, vastaavalla tavalla leikattu myssy. Mallina voi käyttää alankomaalaista ja saksalaista muotia.
Korvaraudat pitävät terävät myssynkulmat ojennuksessa, mutta ne eivät ole missään nimessä välttämättömät, etenkään suomalaiselle rahvaalle.
Naisille käyvät myös villamyssyt. Maalaisnaisille leveälieriset huopahatut ovat turhan kalliita.
Nuoret, naimattomat naiset voivat olla myös ilman myssyä. Tällöinkin hiukset on letitetty. Letin voi myös kietoa nutturalle pään taakse.
Naisten asuun kuuluu hameiden päälle puettava esiliina. Yksinkertaisimmillaan se on suorakaiteen muotoinen pellavakaitale, joka sidotaan nyöreillä vyötaisille. Essun leveydessä on vaihtelua.
1600-luvun vyötäröessuissa on kaksi perustyyppiä. Ensimmäisessä suorakaiteen muotoinen pellavapala rypytetään yläreunastaan ja ommellaan sopivan levyiseksi esimerkiksi samasta kankaasta tehtyyn vyötärökaitaleeseen, joka jatkuu solmiamisnauhoina vyötärön ympäri. Toisessa tyypissä esiliinan etumus on suora, ja se kiinnitetään vyötärökaitaleeseen vain etuosasta, ei sivuilta. Essun reunat jäävät roikkumaan “korviksi” vartalon sivuille, kuten esim. täällä.
3. Säätyläispuku
Tässä osiossa käydään hyvin lyhyesti läpi joitain pelin kannalta oleellisia asioita säätyläispuvusta.
Sotilaspuku
Jalkaväki ja rivisotilaat yleensäkin käyttävät pääosin edelleen 1600-luvun alkupuolen hollantilaisvaikutteista renessanssipukua: polvihousuja ja lyhyttä dublettia. Ratsuväessä ja upseereilla käytössä voi olla jo barokkimuotiin kuuluva pitkähkö laajahelmainen ratsastustakki. Kravatti eli kaulaliina on myös tullut sotilasmuotiin ja jopa parempiosaisille talonpojille.
Varsinaisten karoliiniunivormujen aika pitkine takkeineen, peruukkeineen ja kolmikolkkahattuineen on kuitenkin vielä edessäpäin.
Sotilaspuvun osana käytettävien ratsusaappaiden kanssa käytetään yleisesti ns. saapassukkia, eli pellavaisia sukkia jotka näkyivät saappaansuulta ja joiden näkyvä osa oli yleensä koristeltu pitsein. Yleensäkin pellavaiset koristeasusteet kuten kaulukset ja hihansuun käänteet ovat osa kaikkia hieman parempia sotilas- ja säätyläispukuja.
Papin puku
Luterilainen pappi pukeutuu hienoihin verkavaatteisiin, siistiin pellavakaulukseen, huopahattuun tai myssyyn ja päällysvaatteena hänellä on pitkä matkaviitta. Pyhäpuvun värinä on musta.
4. Pelin kenkäpolitiikka
Peli on käytännössä sisäpeli, mutta lyhyitä pyrähdyksiä ulos saa ja saattaa joutua tekemään. Sisätiloissa ei tarvitse riisua kenkiä mutta jalat pitää tietenkin pyyhkiä eteisessä, ja suosittelemme kaikkia käyttämään historiallisia, sileillä nahkapohjilla varustettuja kenkiä jotka sopivat sekä sisä- että ulkokäytöön ja jotka eivät kuljeta niin paljon roskaa/lunta sisään
Jalkineiden autenttisuuden suhteen pelissä on hieman löysempi linja koska ne ovat monelle keskeinen viihtyvyyskynnys. Minimitasona hyväksytään yksinkertaiset lapikkaat, tanhupieksut sun muut nahkaiset ja ulkonäöltään esiteolliset ja huomiotaherättämättömät jalkineet. Nahkapohjien lisäksi huomaamattomat (profiililtaan perinteistä nahkapohjaa vastaavat) kumipohjat on ok.
Suosittelemme vahvasti historiallisia kenkiä, joita kuitenkin on erittäin hyvin saatavilla, ja muistutetaan että 1600-luvun kengäthän ovat jo aika modernilla ja tukevalla konstruktiolla valmistettuja ja esimerkiksi joistain simppeleistä nahkakengistä saa modifioitua ulkoisesti kelvolliset pseudohistorialliset jalkineet.